Minulta oli mennyt kokonaan ohi tämä kirjailija, mutta lueskelin tässä yhtenä päivänä Suomen dekkariseuran lehteä, Ruumiin kulttuuri 4/2010, ja sieltä artikkelia Historiallinen dekkari kukoistaa maailmalla - 2000-luku on ollut maailmalla historiallisen rikosromaanin juhlaa., missä mainittiin Jason Goodwinin kirjat, joissa seikkailee sulttaanin luottoeunukki, salapoliisi Yashim Togalu. Lo and behold! Hieraisin silmiäni pariinkin kertaa, että voiko tällainen olla totta, ja vielä suomennettu. Seuraavaksi käsissäni olikin Goodwinin kirja Käärmekivi (The Snake Stone, 2007) jonka luin muutamalla ahmaisulla seuraavan parin päivän aikana. Goodwinin kolmesta suomeksi käännetystä (muut ovat Janitsaaripuu ja Bellini-kortti) tämä on kuulemma huonoin, mutta jostakin on aloitettava.
Mahtaakohan tuollainen brittihistorioitsija kyetä eläytymään turkkilaisen eunukin maailmaan? Kirja alkaa lupaavasti. Jo kolmannessa luvussa kuvaillaan Yashimin pukua, viittaa, sahraminkeltaista kaapua ja valkoista turbaania.. miten hän on ihmisten silmissä näkymätön, pehmeine liikkeineen.. "Yashim ei uhannut miehiä, jotka tapasivat hänet -eikä naisiakaan"...hän oli kuuntelija, hiljainen.. eikä täysin mies. Hän oli eunukki.
Ajattelin jo, että jopas, ja kävin tutustumassa kirjailijan nettissivuihin, ja luin taustoja. Laitan tähän tunnelmani suoraan (semi-public) lukupäiväkirjastani, se on hyvin eksplisiittinen juonen suhteen, eli ei kannattane lukea sen tarkemmin jos kirja on vielä lukematta. Merkintä päivältä 26.2.2010:
"Sain eilen illalla luettua Jason Goodwinin kirjan Käärmekivi; osin pidin siitä, osin en. Lähinnä tuli tunne, että haluaisin kirjoittaa vastaavan kirjan, mutta paremmin, osuvammin. Minusta Jason Goodwin ei oikein onnistu samaistumaan eunukin asemaan. Goodwinin eunukki on kuin tavallinen nykyajan brittimies, johon on liimattu päälle muutama eunukkeihin liittyvä klisee. Goodwin ei ainakaan tässä kirjassa tunnu edes yrittävän kuvailla 1800-luvun turkkilaista miljöötä, mihin hänellä historioitsijana olisi edellytykset, vaan hän on ratkaissut asian niin, ettei kuvaa Konstantinopoliin sijoittuvassa tarinassa niinkään turkkilaisia, vaan liikutaan ulkomaalaispiireissä. Päähenkilöt ovat brittejä, ranskalaisia, puolalaisia, italialaisia, kreikkalaisia, ja vain protagonisti Yashim Togalu on turkkilainen. Näin Goodwin on kait saanut itselleen rajattua hengähdystilaa, niin että voi sukeltaa turkkilaisuuteen rajoitetusti; tehdä sinne pyrähdyksiä, ja palata taas takaisin tunnettuun eurooppalaiseen järjestykseen. En tiedä voinko tuota tuomita, ehkä Goodwin pitäisi nähdä realistina, ehkä hän näkee eläytymiskykynsä rajat.
Goodwinin kirjassa uskonto - jos nyt sellaista haluaa löytää (minä haluan) - on suljettu tapahtumien piirin ulkopuolella; mitä nyt pari kertaa ollaan Hagia Sofian moskeijassa, ja kerran sanottiin inshallah. Tämä on kuitenkin aivan ulkonaista. Sisäistä näkemystä turkkilaiseen spiritualiteettiin ei ole, paitsi alussa on kohta, jossa Yashimin ystävä nälvii Yashimia vanhasta bysanttilaisesta uskomuksesta jonka mukaan eunukit olivat ihmishahmoisia enkeleitä. Onko se sitten jotain kovaksikeitettyä kyynisyyttä. Eunukkien historiaa Goodwin ei tunnu olevan tutkinut, enkä näe yritystä rekonstruoida 1800-luvun eunukkien maailmaa. Sensijaan jotain yritystä kuvailla itämaista aistillisuutta, esim. turkkilaisten etnisten ruokien kautta on, mutta sekin jää irralliseksi ruokalajien nimien luetteloinniksi ja munakoisojen pyörittelyksi. Huomaa ettei Goodwinilla ole omakohtaista intohimoa turkkilaiseen ruokaan, vaan hän on konsultoinut turkkilaisen keittotaidon asiantuntijaa. Minusta tämä on puute. Luulisi nykyajan Englannista löytyvän kirjoja turkkilaisesta ruuasta, ja etnisiä ravintoloita.
Jason Goodwin mainitsee sanat kebab, sufi, muessin, kaiikki ja meze, mutta vain lakonisesti, vailla tunnesisältöä. Hän ei tunnu tietävän mistä kirjoittaa, ja loppua kohden juonen pyöritys muuttuu mekaaniseksi. Sitä kääntää vain sivuja, ja hyppii epäkiinnostavien kohtien yli. Tämä kirja tuottaa minulle lievän pettymyksen, tai se avaa verhoa liian vähän, tosin kiusallisesti mielikuvitusta kiihottavasti, sillä olisi ollut kiva nähdä sisään eunukkien ja haaremien maailmaan, ja ehkä ymmärtää sitä sisältäpäin. Goodwinin ansio on siinä, että hän kuitenkin asettaa tämän tavoitteen. Hän sanoo sen ääneen.
Joku Henning Mankell on Jason Goodwinia paljon parempi kirjoittaja, ja haaveilenkin mitä Mankell olisi saanut aikaiseksi Yashimista ja Konstantinopolista. Mankellissa löytyy juonen kuljetuksen ja tapahtumien kuvaamisen vastapainoksi hiljaisia kohtia, filosofointia, mikä Goodwinista tuntuu puuttuvan. Tässä kirjassa ensimmäinen hiljainen kohta tulee Yashimin pudotessa viemärikaivoon, ja joutuessaan olemaan hetken yksin pimeydessä. Alkoholia juodaan lähes pakonomaisesti, neljän-tai-viidenkymmenen sivun jälkeen otetaan aina uusi naukku, siitä en pitänyt. Kai sen ajan Turkissa oli raittiitakin ihmisiä, niitä ei vain ole mahtunut tähän kirjaan mukaan; tulee mieleen että ehkä myös raittius on liiaksi kirjailijan eläytymiskyvyn ulkopuolella.
Naisnäkökulma loistaa poissaolollaan, mutta olen kait aivan uuvatti kun edes kyselen dekkarissa naisnäkökulman perään. Dekkari on dekkari, ja dekkarissa on omat etunsa kaunokirjallisuuteen nähden. Väkivalta ja romantiisuus eivät minussa olleet kaikissa kohdin tasapainossa. Oli liian paljon romanttisia kohtauksia, jossa maailma esitetään hymyilevän narsistisena, ja sitten toisaalta liian monta murhaa, mutta tämä kai kuuluu dekkariin. Olisin toivonut että elämän raadollisuus ja romanttisuus olisivat olleet enemmän toisiinsa lomittuneita, enemmän yhtä kudosta, kuin että muutoin romanttiseen idylliin murtautuu sarja odottamattomia murhia.
Hyvän eunukkikirjan pystyy kaiketi kirjoittamaan vain mies, joka itse on joko eunukki, tai transsukupuolinen, ja tuntee läpikotaisin eunukkien historian.
Aloin miettimään myös sitä, että missä määrin fiktion tulisi olla realistista; miten paljon on annettava periksi elämän pahuudelle; ja missä määrin on sallittua pitää kiinni romantiikasta. Miten romantiikan voisi oikeuttaa? Voiko sitä edes oikeuttaa? Onko romantiikalla oikeutusta tässä Auschwitzin jälkeisessä todellisuudessa, jossa todellisuutta määrittelevät shokki ja trauma. Onko ihmisellä paluuta viattomuuteen? Mistä idyllejä tulisi etsiä? Jason Goodwinin kirjassa minua kiusasi sekin, että koin että idyllin etsintä ei ollut sopusoinnussa romanttisuuden kanssa. Kaikki oli epämääräistä, ei kovin tiedostettua.
Sanoisin että Jason Goodwin ei sallinut Yashimille täyttä eunukin identiteettiä, vaan hän pakotti Yashimin länsimaisen miehen rooliin. Yashim laitettiin suutelemaan ranskalaista naista, toisen miehen vaimoa, Amelieta. Yashim laitettiin rakastumaan ja kaipaamaan. Tuntui että Goodwin ei kyennyt kuvittelemaan miten eunukki voisi suhtautua naisiin, ja vaikeahan tuollaista on kuvitella. Miten turkkilaiset tai ranskalaiset naiset suhtautuisivat eunukkiin. Se pitäisi jotakin kautta tietää, pelkkä kuvittelu ei riitä.
Tältä pohjalta voisi luoda parempia tarinoita, jos eläisimme sellaisessa yhteiskunnassa jossa tarinoita kuunneltaisiin, niille uhrattaisiin aikaa, niitä arvostettaisiin ja niihin panostettaisiin. Jos kaikki ei olisi vain viihteen, urheilun, kiristyvän talouden ja ikävien uutisten sekasotkua. Periaatteessa tämä on hyvä kirja, ja suosittelen. Omalta kohdaltani tämä oli pettymys ehkä sen takia, kun tämä on yksi suosikkiaiheitani, ja olen lukenut monta kirjaa Bysantin historiasta. Sitä toivoisi että kirjailija löisi laudalta tällaisen satunnaisen harrastelijahistorioitsijan. Aihepiiriltään tämä kuuluu minusta LGBT-kirjallisuuteen, eli tämä on paitsi historiallinen dekkari, myös LGBT dekkari.
Tuntuu suhteellisen suositulta kirjailijalta, päätelleen siitä että kirjastossa melkein kaikki kirjat olivat jo lainassa. Mikä ei nyt sinänsä yllätäkään, sillä joskus LGBT-aiheiset teemat kiinnostavat suurempaakin yleisöä, ehkä tirkistelynhalusta, tai aidostakin uteliaisuudesta, halusta laajentaa elämänkokemusta näilläkin alueilla.
Pidän itseäni melko vaativana lukijana. Minuun ei ole helppo tehdä vaikutusta, joten kritiikkini tulee suhteuttaa siihen. Luultavasti tulen lukemaan lisää Goodwinin kirjoja."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti